torstai 30. joulukuuta 2010
Joulu meni
Koirat sai myös kasan lahjoja. Nestor ymmärsi hyvin mistä on kyse; kaikki lahjat pitää avata ja sitten vasta leikkiä ja syödä luita, ku taas Hulda repi yhde auki, niin ei enää malttanut muita avatakkaan, kun sieltä tuli makoisa luu.. Paketit ei kuitenkaan jäänyt avaamatta Nestorin ansiosta.
Tapaninpäivänä Varps järjesti Matc Shown uudessa koirahallissa. Osallistuttiin sinne Paulan ja Nestorin kanssa. Paulan osallistuminen oli tärkeämpää, koska halusin testata sitä Kajaanin näyttelyitä vartan. Nestori tuli mukaan vaan muuten vaan. Luulin että Paulan kanssa olisi "ongelmia" ja Nestor menisi vanhana tekijänä, mutta toisin kävi...
Paula esiintyi hienosti, seisoi malttavaisena paikoillaan, niin maassa kun pöydälläkin ja liikkui hienosti (eikä laukannut yhtään, vaikka tekee sitä usein). Antoi tutkia itsensä myös hyvin ja oli utelias tuomaria kohtaan. Sijoituksena olikin punaisten pentujen neljäs! :) Hulda oli hieno!
Toisin kuin Nestor... Nestor liikkui hätäisesti ja liian innokkaasti ja pyrkyili Klaussin (avopuolisoni, Nestorin toinen omistaja) luo, kun tuomari katsoi kiveksiä pöydällä niiasi vähän mitä se ei ole ikinä tehnyt, eikä huomioinut tuomaria mitenkään ku hän tuli "moikkaamaan". Nestor seisoi kyllä hyvin. Tästä tuloksena oli sininen nauha.. Nestoria vastassa oli kaverini Hannamaarin Chihu Ella, joka oli tosi hieno ja sai punaisen. Sinisten isoon kehään en osallistunut, koska piti ennättää töihin.
Ilmeisesti Nestorin käytöstä ei kannata enää pitää itsestäänselvyytenä, näköjään puoletoistavuoden uhma rupeaa vaivaamaan.. No en kyllä hirveän huolissani ole, koska kun treenasin Nestoria enen mätsäri kehää, se esiintyi todella hyvin. Mutta pitää olla Kajaanissa kuitenkin tarkkana.
Katsotaan miten siellä sitten käy!
Hyvää Uutta Vuotta 2011, toivottelee meidän "lauma"!! :)
tiistai 21. joulukuuta 2010
maanantai 20. joulukuuta 2010
Kuollut blogi..
Tässä vielä arvostelu:
Tuomari: Lars Widen, Ruotsi
Ett han som huvud´s kunde vara mer utfylld.
Sitten seuraavaksi olikin Helsingin Voittaja 2010 näyttelyt. Junnuvoittaja titteliä ei tullut, eikä muutakaan sijoitusta, mutta koira esiinty loistavasti, ehkä paremmin kun ikinä. Taso oli tosi kova ja paljon hienoja koiria. Nestor sai kuitenkin ERIn. Nestorin esitti venäläinen mäyräkoirien kasvattaja, ja hän kyllä osasi asiansa! Kiitos Elenalle! :) Elenan koirien käsittely oli tosi hyvää ja jopa uskomattoman ammattitaitoista! Ja se kyllä näkyi koiran esiintymisessäkin.
Mutta tässä vielä voittajien arvostelut:
Tuomari: Tino Pehar, Kroatia
Excelent proportions, very nice head and expression.
Would be more neck. Excelent topline. Good angulation.
Exelent ribcage, moves very well.
Voittaja näyttelyistä meille mukaan lähti Nestorin kasvattajan koira Paula, meidän kesken myös Hulda :) Paulalla on ikää 9 kk ja hän on tosi tuohukas ja ihana tyttö, tuosta tuohukkuudesta lempparinimi hulda tuleekin :) Hulda oli voittaja näyttelyissä JUN ERI 3.
Seuraavat näyttelyt meillä onkin Kajaanin KVt 9.1.2011. Mukaan lähtee meiltä molemmat koirat. Samalle reissulle lähtee kaverini ja hänen kaksi Chihuaan. Noitten näyttellyitten jälkeen Nestor jää pienelle näyttelylomalle, seuraavat onkin sitten onkin varmaan Varkauden näyttelyt toukokuussa :)
Varkauteen avattiin joulukuun alussa koirahalli, jossa ollaan Nestorin kanssa käyty treenamassa tokoa, mutta enimmikseen agilityä. Koira on kyllä siinä synnynnäinen osaaja! Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen, Nestor osasi mennä yhteenkyytiin ja vielä nopeasti, esteet, putken, aan ja puomin! Nestor kyllä tykkää tuosta lajista kovasti. Sitä tullaan jatkossakin harrastamaan, ja meinataan mennä kurssillekkin!
Nestor vauhdissa ja mielipuuhassa <3
Hienosti kontiktialueella! :)
Loppu vuosi on ollut todella kiireinen, mutta toivon että ensi vuonna blogin päivittely on vähän tiiviimpää! :)
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Lumi ja kaverit
Nestor on tosi sosiaalinen koira, mutta kun se leikkii Lunan kanssa, Nestorista tulee kamala pomottaja. Se komantaa koko ajan ja käyttää härskisti sitä hyväkseen kun Luna tottelee :D No, asia muuttuu, kun Luna alkaa tuoksua tytölle. Niinkuin ei Nestor esim. Ilolle ikinä rähise, eikä komenna. Muuten kolmilmikon leikit sujuivat moitteetta :)
Luna kasvaa niin nopeaa vauhtia, että ihan hirvittää. Kohta siitä ei ole koollisesti yhtään pentua jäljellä! ;)
torstai 21. lokakuuta 2010
Hirven jalkoja ja muuta sellaista
Ihana ukkini jaksaa vielä käydä hirvimetsällä, ja sieltä Nestor onkin saanut vaikka mitä tuliaisia, jotka on ollut varsin mieluisia. Kuten hirven jalkoja, nahkan- ja korvan palasia, luita ja verta. Nestorin ihan ykkös lemppari on kuitenkin ollut tuo hirven jalka kera sorkan. Se kantelee isoa jalkaa pitkin pihoja, murisee, repii ja kaluaa sitä ihna innoissaan. Se on kyllä aika koomisen näköistä kun jalka on isompi kun koira :D Tosi hyvä että sillä on edes vähän riistaviettiä, kun jo vähän pelättiin ettei sitä ole ollenkaan ;)
Toivottavasti syksy on pitkään lumeton, että voitaisiin harjotella verijälkeäkin vielä vähän, että se lähtisi sujumaan hyvin. Varsinkin kun siihen on nyt loistavat tarpeet, nuo hirven sorkat ja veret. Tavoitteena olisi päästä jo ensi vuonna MEJÄ kokeisiin ja saada Nestorista muotovalio ;)
Huomenna perjantaina on jännät paikat, kun Nestor tapaa ensimmäistä kertaa kummini hoffi-neidin Lunan. Luna saa huomenna vasta ensimmäisen rokotuksen. Toivottavasti parivaljakko tykkää toisistaan ja leikit sujuu hyvin! Kuvia on sitten tulossa! :)
Käytiin myös Nestorin kanssa sunnuntaina mätsäreissä Joroisissa. Palauteltiin vähän muistiin tuota esiintymistä. Nestor esiintyi taas kerran hyvin,vaikka kylmyys ja inhottava räntäsade vähän hermostuttivat. Tuomarina mätsäreissä oli lyhytkarvaisten käpiö- ja mäyräkoirien kasvattaja Tiina Suomaa. Sillon oltiin punaisten neljänneks parhaita.
Jyväskylän näyttelyt lähestyy, ja niitä odotellaan innolla! Saas nähdä esittääkö Klaus sillon Nestorin ensimmäistä kertaa ;)
tiistai 5. lokakuuta 2010
Päivittelyä.. :)
Syksy on tullut ja touhut on sen mukaiset. Nestorista on ihana hyppiä lehtimeressä ja juoksennella ruskametsässä. Myös MEJÄ saa ihan uuden ulottuvuuden näin syksyllä.
Syksyssä on ollut myös suruja.. Rakas ystävä, kummini Lyhytkarvainen Hollanninpaimenkoira Boby, Zeus V.D.´s Gravenschans pääsi koirien taivaaseen. Boby eli onnellisen, melkein 12 vuotisen elämän!
Surusta iloon. "Perheseen" tuli noin viikko sitten pieni ja suloinen Hovawart tyttö Luna :) Luna muutti tätini perheeseen. Luna on iloinen pentu,joka omaa myös ihmeellisen rauhallisuuden. Pennun kanssa on helppo toimia, vaikka toinen onkin vasta vajaa 10 viikkoinen.Toivottavasti Nestorista ja Lunasta tulee hyvät ystävät!
Jezibaba´s Miss Bambir
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Sawo Show, Kuopio 7.8-8.8.2010
Tämä viikonloppu ei ollut ehkä meidän, mutta saatiin ainakin kokemusta!
Lauantaina 7.8 tuomarina oli Dimitris Antonopoulos Kreikasta.
Nestor oli sillon JUN EH (eli ensimmäinen EH)
Arvostelu:
Nice male. Heavy in head.
He could have better eye shape.
Short in front, good bone.
Not enought deep chest.
Missing typical oval shape in front.
Good ribcage.
He could be better angulated behind.
Sunnuntauna meillä olikin parempi päivä,
silloin tuomarina oli Massimo Inzoli Italiasta.
Nestor oli silloin JUN ERI 2, PU3.
Arvostelu:
Correct bite, all the teeth.
Should have more developed forface.
Correct relationship between muzzle and skull.
Correct expression.
Medium lenght of neck.
Compact body, free movement.
Seuraavaksi onkin sitten Lahden ryhmis 18.9 :)
tiistai 13. heinäkuuta 2010
Oulun KV:t 10-11.07.2010
Nestor oli molempina päivinä JUN ERI1, PU2 ja SERT.
Arvostelut launtailta, jolloin tuomarina oli ruotsalainen Ewa Nielsen:
Dog with quality. Masculine head, needs to improve in forface.
Good bite, ears are too big. Well angulated. Lovely topline.
Good bone, moves ar very well from side.
Very nice outline, good coat.
Ja tässä arvostelut sunnuntailta, sillon tuomari oli Pertti Stålberg:
Erinomaista tyyppiä oleva, erinomainen koko ja mittasuhteet.
Hieman suuret silmät, lyhyt kaula. Eturinta saisi olla voimakkaampi.
Tasaisesti kulmautunut. Hyvä ala- ja ylälinja.
Saisi liikkua hieman pidemmällä askeleella, muuten ok.
Sitä mieltä olivat tuomarit tällä kertaa meidän Nestosta.
Reissu oli kaiken kaikkiaasn tosi onnistunut, vaikka olikin raskas.
Pitkä ajomatka ja todella kuuma ilma kävi kyllä voimille.
Mutta kannatti lähteä! :)
Seuraavaksi sitten onkin Kuopion KV:t 7-8.8.2010, niitä siis odotellessa! :)
tiistai 6. heinäkuuta 2010
Oulun KV:t + muuta
Eilen oltiin Nestorin kanssa mätsäreissä, jotka järjestettiin Varkaudessa iltatorin yhteydessä. Olin tosi tyytyväinen Nestorin käyttäytymiseen, liikkeisiin ja seisomiseen. Se koira on kyllä luotu kehään! Sijotusta sieltä ei tosin tullut kuin pienten aikusten toisiks paras, mutta kuitenkin! Kaverini Emmin vajaan vuoden ikäinen Suomen Ajokoira Matti oli myös siellä, ja se kyllä pärjäsi tosi hyvin! Matti oli BIS1! Onnitelut Emmille ja Matille! Ja ne oli vielä Matin ekat "näyttelyt" ikinä :)
Vichy taas oli viimeviikon torstaina, eli 1.7 näytillä Joroisten iltatorilla. Vikikin käyttäytyi tosi hyvin! Se vaan söi heinää ja sitä ei yhtään häirinnyt se että siellä oli paljon ihmisiä ja taputtajia joka puolella :) Ihmiset kyselivät Vikistä paljon ja olivat kiinnotuneita ja se oli minusta hienoa! Saatiin myös paljon hyvää palautetta! Nyt ollaan tehty heinää ahkerasti, että hevoset saa talvella oman pellon heinää!
Vielä viimeiseksi koirien pelastusliiveistä, josta jonkun aikaa sitten purpatin.. Viikonloppuna harjoteltiin Nestorin kanssa niillä liiveillä uimista, ja nyt se onnistu jo hyvin! Liivit eivät enää kääntäneet Nestoria selälleen vaan pitivät sen oikein päin :) Joten liivit hoitaa nyt hommansa täydellisesti! Ehkä siis kyse oli vaan siitä, ettei koira itse tiennyt miten liivejen kanssa täytyy käyttäytyä. Suosittelen kuitenkin kaikille opettamaan koiraa ensin uimaan liiveillä, enen kun laittaa niitä oikeaan käyttöön, ettei satu turhia vahinkoja! :)
maanantai 28. kesäkuuta 2010
Mökkeilyä :)
Yksivuotias Nestor, juhannus ja pelastustliivit..
Juhannusta Nestorin kanssa vieteltiin vesillä ja saaressa. Veneilyä Nestor rakastaisi muuten yli kaiken, jos korvat ei lepattaisi tuulessa. Se on siitä tosi ärsyttävää :D Saaressa Nestorin lemppari puuhaa on tutkia paikkoja ja etsia muiden jättämiä ruuan jätteitä, kuten makkaran kuoria (se ei tosin ole mammasta kivaa). Nestor myös rakastaa uimista, joten saaressakin se käy aina pulikoimassa.
Pelastusliivitkin Nestorilla on, mutta niiden turvallisuudesta olen vähän erimieltä.. Meillä on kunnolliset Yamarin koirianpelastusliivi, jotka on tarkoitettu alle viisikiloisille koirille (Nestor painaa 4,8). Onneksi kokeilin liivejä ensimmäisen kerran kunnolla, ne nimittäin kääntää koiran selälleen.. Siispä veteen joutuessa ne ei pelasta, vaan hukuttaa.... Jos jollain on havaintoja mistä tämä johtuu, otan kommetteja ilomielein vastaa.. Minulla oli ennen kääpiövillakoira, jolla liivit toimi todella hyvin. Vai eikö liivit vaan käy lyhytjalkaiselle mäyräkoiralle? :D
Oulun KV-näyttelyitä odotellessa... :)
Tässä on Nestor 1 wee
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
Joensuun Suvi-Kareila 29.5.2010
Eli Thilia Thlian Mini Nestor oli ERI, PU2 ja SERT :)
Arvostelu oli:
Rotutyyppi erinomainen, einomainen pää ja koko. Hyvä purenta, silmät ja korvat. Tyylikäs ylälinja, hyvä eturinta ja rintakehä, hyvät kulmaukset ja erinomainen häntä. Taka-askel saisi olla hieman tehokkaampi. Erinomainen karva ja väri, miellyttävä luonne.
Nämä oli Nestorin toiset näyttelyt ja toinen serti myös, eli enää yksi olisi hakusissa yli 2 vuotiaana ja siihen vielä käyttötulos niin saataisiin Nestorista Suomen muotovalio!
Samoissa näyttelyissä oli Nestorin puolisisko (sama isä) Track-Action Neppari, Neppis ja Neppis oli Lyhytkarvaisten Kääpiömäyräkoirien ROP!
Nyt vaan seuraavia näyttelyitä odotellessa, ne onkin Oulun KV:t 10-11.7.10! :)
Kuva: Emmi Holopainen
lauantai 22. toukokuuta 2010
Joensuun Suvi-Kareila 2010
lauantaina 29.5.2010.
Lyhytkarkaiset Kääpiömäyräkoirat on kehässä 25, ja tuomarina
on Zidy Munsterhielm-Ehnbeg.
Ilmottautuneita luokkaan on 7 ja kehä alkaa klo 13.00. Nestor kilpailee
numerolla 988.
Toivotaan Nestorille onnea!
perjantai 21. toukokuuta 2010
Heppailua ja koirien uittamista
Kun hypättiin autoon, auton lämpämittari näytti +31,5, joten todellakin olin kuuma. Palkinnoksi "rankasta" ratsastus ja kuvaus suorituksilla käytiin Emmin kanssa jätskeillä, ja vietiin Nestor ja Ilona uimaan. Kyllä ne taas tykkäsivät! :)
Kuvat siis otti Emmi Holopainen :)